18.3.2013

Hittoharmi.

Voi hitsinpimpulat etten sanois :D Aiemmin päivällä saatoin sanoa vähän rumemminkin...

Tosiaan tämä päivä on menny niin penkin alle kun mahdollista. Lähdin aamulla reippaana tyttönä Zeppeliniin viemään puhelintani huoltoon (mistä syystä uusia postauksia ei hetkeen ole tulossa, koska otan kynsikuvat puhelimella, koska en omista kameraa...)
Pääsin parinsadan metrin päähän kodista, niin eiköhän siinä käynyt sitten niin, että ajaa tusautin edellä ajavan auton takaloosteriin, kun ei se perkeleen auto vaan pysähtynyt millään. Vaikka vauhtia oli max 20km/h niin en vaan voinut mitään, alamäki ja jarrut pohjassa, edessä uhkaavasti lähentyvä farmari Avensis. Kirosin jo muutamia metrejä ennen kun rysähti, koska tiesin ettei peräänajoa voi enää välttää :(( 
Lopputuloksena mojova lommo Avensiksen persiissä ja minun auton rekisterikilpi pitkinpoikin autotietä. Onneksi mitään vakavempaa ei sattunut ja sovittiin vastapuolen kanssa asia.
Faktahan on se, että harmittaa vietävästi, vaikka valtavia taloudellisia tappioita tästä ei nyt syntynytkään.

No, matka kuitenkin jatkui ja sain asiat hoidettua. Jouduin ostamaan huoltoon menneen puhelimen tilalle halvan pilipalipuhelimen, jolla ei pääse edes Facebookkiin - SILKKAA KÄRSIMYSTÄ :D

Koska uusia postauksia ei nyt pariin viikkoon ole tulossa, niin julkaisempa tämän ostospostauksen nyt täältä pois kuleksimasta.

Kotiutin viime viikolla muutaman Jolly Jewelin Seppälästä ja tässä ne ovat; 115, 105 ja 103. Tänään hain vielä kaksi lisää 107 ja 113, mutta niistä ei nyt tosiaan ole kuvia, koska puhelin :(



Viime viikolla oli myös hyvä postipäivä, ellei ninjapostimiestä lasketa mukaan...

Ebay-ostokseni OPIn Stay The Night, Orlyn Ultraviolet ja Miss Conduct sekä China Glazen Some Like It Haute saapuivat täyttämään Helmerini ylintä laatikkoa <3


OPIn Stay The Night on Mariah Careyn kokoelmasta nk. tekstuurilakka - Liquid Sand. kyseinen lakka on varmasti kaikille jo niin tuttu, että en ala siitä sen enempää tarinoimaan. Itse ajattelin aluksi, ettei yksikään Liquid Sandeista iske, mutta aikana swatcheja selattua rakastuin palavasti STN:iin. Se muistuttaa ikäänkuin kytevää hiillosta.



Orlyn Ultraviolet sensijaan on Flash Glam kokoelmasta, joka sekin on jo ajat sitten ilmestynyt. Olen ilmeisen hitaasti syttyvä :D UV:ssa on pientä fucshian väristä glitteriä ja isompaa violettia hexiä. Ei kovin peittävä joten toiminee paremmin topperina kuin yksinään. Upea ainakin pinkin päällä.


Miss Conduct, myöskin Orly kuuluu viime jouluiseen kokoelmaan ja on aivan upea. Hyvin samanlainen kuin OPI DS Extravagance, mutta pinkimpi kun taas OPI on enemmän violettiin taittava. Koostumus niissä kahdessa on aikalailla sama. 


China Glazen Some Like It Haute on kirkkaassa pohjassa eri kokoisia harmaita, hopeisia ja hologlittereitä. Peittää kolmella kerroksella, mutta on parhaimmillaan mustan tai harmaan lakan päällä


Nyt lähden saunaan pesemään tämän päivän harmit pois :)

Yhtä kaikki, onneksi se oli vain peltiä ja ihmiset säilyivät ehjinä. Ja onneksi saan huollosta puhelimeni entistä ehompana takaisin <3

Edit. 20:10 Osaako kukaan kertoa syytä Orlyn lakkojen erivärisille korkeille? Itseäni asia on ihmetyttänyt jo pitkään ja on pitänyt asiaa kysellä.

Toinen asia mitä kyselen nyt on, että onko teillä kokemusta Marseille saippuasta? Itse ostin sitä tänään meikkisiveltimien pesua varten ja aikani googleteltuani huomasin, että ihmiset kehuivat sitä myös hyväksi suihkusaippuaksi ja olipa joku käyttänyt sitä myös tukanpesuun. Niin kokeilin minäkin. Saapa nähdä minkälaisia tuloksia tulee. Nyt en osaa vielä sanoa mitään kun hiukset on märät. Mutta tuntui ainakin pestessä, että tuli puhdasta. Hiuksiin jäi sellainen jännä tunne, sellainen natiseva :D Vaikea selittää...
Mutta kerronpa asiasta tarkemmin kunhan tutkimustulokset selviää.

17.3.2013

Ryntäys!

Ihmettelinkin jo tuossa blogin FB-sivulla, että blogloviniin on tullut kamala ryntäys. Syykin tietysti selvisi aika pian. TYPERÄ GOOGLE! :D

Itsekin nyt järjestelin Bloglovinin lukulistoja ja blogeja vähän järkevämmäksi ja ehkäpä sitten alan itsekin seuraamaan blogeja sitä kautta. Vaatii vähän aikaa ja totuttelua :P

TÄSTÄ linkistä pääset seuraamaan blogia bloglovinin kautta, jos et ole sitä vielä tehnyt :)


16.3.2013

From A to Z: A is like Isadora Aloha

Jess, viimeinkin saan aakkosteeman käyntiin ja ihan vahingossa vieläpä :D 
Lakkasin aamulla kynnet kahdella eri Isadoran lakalla ja sitten kun aloin miettimään postauksen tekoa hoksasinkin, että toinen käyttämistäni lakoista alkaa a-kirjaimella. 

Sain Alohan kesäkuussa kynsinaiset-ryhmästä, koska oli minun synttärikuukauteni <3 Isadoran lakat ovat AIVAN ihania ja suti on IHANA, mutta se että pullossa on tavaraa vain 6ml ja hinta huitelee 8€:n tietämillä ei saa minua ko. merkkiä ostamaan, paitsi alesta kuten eilen ostamani Smoky Grey.

Molempia lakkoja on kolmen kerroksen verran. Varmasti kaksikin olisi riittänyt, mutta silloin oli vielä tarkoitus jättää kynnet koristelematta. Selailin kuitenkin eilen vanhoja kynsikuvia ja siellä huomio kiinnittyi toisiin samantapaisiin kynsiin ja tykkäsin niistä. 

Koska tarkoitukseni oli aloittaa tämä teema jo ajat sitten niin en anna nyt sen häiritä, että Alohaa on vain yhteensä neljällä kynnellä ja nekin melkolailla koristeiden alla. Pääasia, että saan tämän homman käyntiin. 


Koristeluissa on käytetty China Glazen Liquid Leatheria ja Snowta pallukoissa ja viivat tehty Kissin nail art linereilla jotka ihme kyllä ei ollu pahemmin jankkiintunut pulloonsa, paitsi toi hopeinen glitteri, mutta Sechen Restore jeesasi kiitettävästi.

Yritin eilen tehdä postausta mun uusimmista lakkahankinnoista, mutta jostain syystä mun puhelin ja sähköposti ei toiminu yhteistyössä kun osa kuvista jäi tulematta. 
Mä tosiaan yleensä siirrän kynsikuvat sähköpostin kautta koneelle kun en jotenkin aina jaksa säätää niitten piuhojen kanssa :D

Jos saan nyt kuvat siirrettyä niin heti perään tulee toinen postaus ostoksista :)

Ihanan keväistä lauantaita teille! :)


14.3.2013

Boyfriend Tag

Tässäpä vähän erilainen Boyfriend Tag. Eli kopioin kysymykset joltain sivulta, käänsin suomeksi ja muokkasin niitä vähän. Alunperinhän tarkoitus olisi kysellä nämä asiat omalta mieheltä/poikaystävältä ja kirjoittaa hänen vastauksensa. 

1. Missä tapasitte? - Tapasimme netissä helmikuussa 2010, mutta IRL tapasimme Oulun rautatieasemalla heinäkuussa 2010.

2. Minkälaiset olivat ensitreffinne? - Hmm, aika jännittävät :D Mua jännitti niin paljon, että en voinut katsoa J:tä silmiin ollenkaan ja polvet oli ihan spagettia.
3. Missä ensisuudelmamme tapahtui ja millainen se oli? - Ensisuudelmamme oli samana päivänä kun tapasimme ja se vei jalat alta <3
4. Tiesitkö, että hän on se oikea? - Uskoin ja uskon vahvasti niin edelleenkin.
5. Ensivaikutelma? I-H-A-N-A! <3
6. Koska tapasitte toistenne perheet? J tapasi mun perheen silloin kun kävi ensimmäistä kertaa mun kotikaupungissa. Ja minä tapasin J:n vanhemmat noin kuukauden päästä ensitapaamisestamme.
7. Onko teillä perinteitä? - Olemme viettäneet kaikki joulut jotka olemme olleet yhdessä, J:n porukoilla maalla. Lisäksi meillä on ihan sellaisia arkipäiväisiä perinteitä.
8. Mikä oli ensimmäinen yhteinen matkanne? - Me ei olla juurikaan matkusteltu yhdessä. Mitä nyt ensimmäinen vuosi rampattiin toistemme tykö rapiat 500km välillä yhdessä ja välillä erikseen.
9. Kumpi sanoin ensin "rakastan sinua" ja missä se tapahtui? - J sanoi, puhelimessa kun keskusteltiin hänen ystävänsä naimisiinmenosta <3
10. Mistä riitelette eniten? - Ehdottomasti siivoamisesta ja mun lyhytpinnaisuudesta. 
11. Kuka määrää kaapinpaikan? - Minä, mutta annan J:n uskotella itselleen, että se on hän :D
12. Mitä hän katsoo televisiosta? - Top Gearia.
13. Mitä kastiketta hän laittaa salaattiinsa? - J ei ole suuri salaatin ystävä, mutta laittaa sitä mitä sattuu eteen tulemaan.
14. Mikä on hänen inhokkiruokansa? - Hmm, maksalaatikko tai pinaattikeitto.
15. Mitä hän juo kun olette ulkona syömässä? - Yleensä olutta tai Pepsiä.
16. Mikä on hänen kenkänsä koko? - Siro 46 :D
17. Keräileekö hän jotain? - Ei varsinaisesti keräile, mutta omistaa kyllä mielettömän määrän DVD:tä.
18. Minkälainen on hänen lempivoileipänsä? Ruisleipä, metvursti ja tuorekurkku.
19. Mitä hän söisi joka päivä jos voisi? - Se vaihtelee, J on sellainen "kausisyöjä" välillä menee pakettikaupalla jotain ja sitten voi mennä puolikin vuotta, että ko. tuotetta ei meillä näy. Esim. nykyään se haluaa aina kaupasta hodarikuoria ja nakkeja :P Ja kyllä, sen aineenvaihdunnalla se voi syödä niitä vaikka sata päivässä, lihomatta -_-
20. Mitkä ovat hänen lempimurojaan? - J ei syö muroja.
21. Hänen lempimusiikkinsa? -  Kasari ja ysäri disco xD
22. Hänen suosikki urheilujoukkueensa? - Oulun Kärpät.
23. Hänen silmiensä väri? - Sinertävänvihertävät.
24. Kuka on hänen paras ystävänsä? - Pasi.
25. Ärsyttävin piirre hänessä? - Ennakkoluuloisuus ja tapoihin pinttyminen.

5.3.2013

Mummola

Hullu akka kun ensin ei kuulu puoleen vuoteen mitään ja sitten kuulukin jo kahdesti päivässä :D Toki vaihtuihan tuo vuorokausi tossa välissä.. ;)

Tosiaan pinkit kisumirrit sai asetonikylvyn. Ei vaan mielyttäneet silmää.
Sen sijaan halusin jotain elegantimpaa (joo, diagnoosi selvä. Hullu se on!), eli ranskisvariaation.
Ranskislakkana aivan superihana GT:n Puff Powder ja kärkiin töpötelty China Glazen Champagne Kisses.
Leimat jostakin randomlaatasta Konadin mustalla. Olinpa myös onnistunut tilaamaan eBaysta strasseja jotka ei himmene päälyslakasta ♥ 


Värit on taas mitä mielenkiintoisemmat ja laatu on mitä on kun oli pakko rajata kuvia. Jeejee.
Olisipa joskus varaa ostaa kunnon kamera ja postata espanjan auringon alla, luonnonvalossa :D

Ihmettelitte varmaan miksi näinkin blingien kynsien otsikkona on mummola?
Noh, kysyin blogin FB-sivulla lukijoiden mielipidettä uudesta ulkoasusta ja sain palautetta, että bannerista tulee mieleen mummola :D Noh, minä ainakin rakastan minun mummoani, joten bannerikin on aivan ihana ;) 


4.3.2013

Ai, no ei sit!

...juu, ei todellakaan! :D Ei menny ihan putkeen meikäläisen kisukynnet ja poistoon lähti heti kuvien jälkeen.




Pinkkinä Flormar N008
Kisut, tassut ja teksti China Glaze Liquid Leather
Silmämunat Chinan Snowlla.

Myöhemmin tänään tulossa vielä kuvaa onnistuneemmista kynsistä ;)



2.3.2013

Dorothy kuka?

Kuten otsikkokin varmaan jo kertoo, niin kynsilläni tänään on uutukainen China Glazen Dorothy Who? Lakkaa on kuvissa kolme kerrosta, mutta jos olisin ollut huolellisempi olisi kaksi kerrostakin varmaan riittänyt. Koska en keksinyt tylsyyksissäni mitään kivoja koristeluja tein vaan peukkuihin ja nimettömiin palloja Chinan Devotionilla. Tykästyin todella, koska ne näyttää ihan niiteiltä.


Huomasin tuossa, että kaikki koristelut on kyllä tosi kausittaisia. Välillä strasseja kuluu ihan hirveästi ja joskus taas leimat on ahkerassa käytössä. Taitaa olla kyllä vähän sama juttu kaikilla?
Viime aikoina mun koristelut on ollu ihan minimissä, lähinnä oon kikkaillu glitter-lakkojen kanssa.

Asiasta viidenteentoista. Unohdettiin miehen kanssa juhlia eilen meidän 1-vuotis kihlajaispäivää, koska meillä oli tällainen pieni potilas  Tarmon karvanopat sai kyytiä :D Tarmon leikkausaika oli 19.30 ja melko pian kotiintulon jälkeen herra nousi ja kirmasi ruokakipolle, harmi vaan että se oli vielä tyhjä. Yhdentoista aikaan illalla oli jo täysi meno ja meininki päällä. Ei olis edes uskonut, että poika oli vielä hetki sitten taju kankaalla :D

Äitin pieni reppana  Ihana hoitaja oli laittanut Tarmolle leluhiiren kainaloon. Sama juttu oli Sulolla vuosi sitten :)

Minä suojelen sinua kaikelta 


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...