12.10.2011

Haastettu!


Tehtävänäni oli:

- kiittää haasteen antajaa blogissani
- haastaa kahdeksan bloggajaa ja ilmoittaa heille siitä
- kertoa itsestäsi kahdeksan satunnaista asiaa

Eli kiitos Lauruskan lakkausrakkauden Lauralle! :))

Tässä tulevat ensin 8 asiaa minusta ja lopuksi haastetut bloggaajat!


1. Rakastan puhua itsestäni ja itselleni tärkeistä asioista. Voin puhua ihmisen näännyksiin kynsijutuilla ja lakka-arvosteluilla.
Mieheni on passiivinen uhri! Puhun usein ihan vain puhumisen ilosta. :D 

2. Rakastan eläimiä. Eniten kuitenkin kissoja ja koiria. Meille muuttaa muutaman viikon päästä ihana pallero, kissavauva nimeltään Sulo! <3

3. Hoidan työkseni lapsia. Ja kyllä, haluan siitäkin huolimatta omia lapsia! ;D

4. Olen muuttanut alle puoli vuotta sitten 600km päähän kotipaikkakunnastani Hämeenlinnasta.

5. Olen erittäin vahvasti tunneihminen. Saan säännöllisen epäsäännöllisesti itkupotkuraivareita, jos asiat eivät mene haluamallani tavalla. Olen hankala ja lapsellinen riidellessäni.

6. Olen äärimmäisen laiska ja mukavuudenhaluinen. Harrastan asioiden viimetippaan jättämistä.

7. Kuluneen 5kk:n aikana olen tiskannut vain noin kolme kertaa. Meillä mies hoitaa sen puolen, koska inhoan tiskaamista enemmän kuin mitään muuta siivoukseen tai kodinhoitoon liittyvää. Olen paras keksimään tekosyitä laistaakseni tiskaamisesta. "Mun kynnet ei kestä", "Mä lakkasin just mun kynnet" yms..

8. Keksin tekosyitä välttyäkseni ikäviltä asioilta. Olen myös keksivinäni hyviä syitä palkita itseni, esimerkiksi uudella kynsillakalla tai uusilla vaatteilla. 

...Keksisin näitä vaikka kymmenen lisää, ks. kohta 1. ;D


Haastan: SiniusvanNellanHeidin ja viisi muuta, jotka haluavat tämän tehdä, eivätkä ole vielä haastetta saaneet.

3 kommenttia:

  1. no mä voinkin napata tän haasteen :) kun oon uusi blogimaailmassa ja tätä en vielä oo tehnyt!

    VastaaPoista
  2. Haha, kynsiharrastuksissa on juuri se hyvä puoli, että vastalakattuja tai pitkiä kynsiä voi käyttää tekosyynä kun pitää välttyä joltakin ikävältä kotityöltä.
    Minäkin tykkään höpöttää paljon ihan vain höpöttämisen ilosta, mutta uhreina minulla on kyllä pääasiallisesti äiti ja sen jälkeen kaverit. Ja voi ei, nyt minäkin sorruin puhumaan itsestäni. Tykkään kyllä tosi paljon myös kuunnella/lukea tällaisia random juttuja muista ihmisistä.
    Et muuten voi jättää asioita enemmän viimetippaan kuin minä. :D
    Oletko muuten enemmän kissa- vai koiraihminen? Jos pitäisi valita.

    VastaaPoista
  3. Kissa: Haha, sittenhän ollaan kun kaksi marjaa :D
    Tuoreen kissivauvan omistajana on varmaan pakko sanoa, että kissaihminen, mutta sydämeni lämpenee ihan yhtälailla koirillekin. ♥

    VastaaPoista

Voit kommentoida myös ilman nimimerkkiä. Sanavahvistusta ei ole.
Pidetäänhän kuitenkin asiallinen linja, eikös juu? :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...