19.5.2012

Testailua..

Testailin eilen ja tänään saunareissulla uusia CosMeryalta tilaamiani ja saamiani tuotteita...

Ensiks, kertokaa mulle olenko mä vaan tyhmä enkä tajua, vai eikö näissä tuotteissa ole mitään sen kummempaa kun normaaleissa markettijutuissa..?!

Mansikkasaippua...

Ei mitenkään erikoisen tuoksuinen ja muutenkin tuntui ihan tavalliselta käsisaippualta, jota oon viimeseen saakka välttänyt sen epämieluisan "nitisevän" vaikutuksen takia. Ehkäpä tää ei kuivata ihoa samallalailla..?

Kuva lainattu CosMeryalta.


Ja seuraavaksi testiin pääsi Vihreän Kosmetiikan, Kasvojen sokeri-suklaakuorinta.
Tuoksu oli edelleen ihana ja voimistui hiukan kun tuote oli vähän pehmennyt saunahuoneen lämmössä.
Ensiksi plussaa isoista rakeista, jotka todella tuntuvat iholla ja saavat aikaan tunteen, että tuote on tehokas.
Ja miinusta siitä, että musta tuntuu, että vaikka mä kuinka hieroin kasvoja lämpöisellä vedellä, jäi mulle sellainen tunne naamaan, että siinä olis kilo voita.
Eilen en sitten lisännyt kosteusvoidetta ollenkaan, mikä on ihan ok jo näin lämpöisellä säällä. Talvella mun iho on niin kuiva, että suihkun jälkeen on salamana laitettava rasvaa naamaan tai se putoo siihen paikkaan.
Tänään saunan jälkeen kuitenkin laitoin vähän kosteusvoidetta, ja iho tuntuu ihan hyvältä. Ei nyt kuitenkaan vauvamaisen pehmeältä, kuten tuotekuvauksessa luvattiin... ;)

Tämäkin kuva lainattu CosMeryalta.
Lopputulos taitaa ainakin näiden kahden tuotteen kohdalla olla se, että käytän ne loppuun ja jatkan itselleni sopivien ihonhoitotuotteiden etsimistä. Tietysti ellei näiden vaikutukset sitten ala näkymään pidemmän käytön jälkeen.


Seuraavaksi isken tukkaani Krystal milkin tuuheuttavaa voidemaista kristallihoitoa, joka lupaa seuraavaa...


Tuuheuttava voidemainen kristallihoito kaikille hiuksille. Jätetään hiuksiin. Ei latista. Aikaansaa upean kiillon.
ORIGINAL – kaikille hiustyypeille, tuuheuttava
Ominaisuudet:
• Palauttaa valovoimaa himmeille ja elottomille hiuksille
• Painottomasti kosteuttaa ja ravitsee hiusta
• Luo hiuksille yhtenäistä rakennetta
• Ei sisällä parabeeneja eikä väriaineita
Puhtaasta kauneudesta kehitetty triologinen tuotesarja vangitsemaan maksimaalisen valovoimaisuuden hiussäikeen sisimpään ja tukemaan hiustyylejä jotka huokuvat terveyttä, kiiltoa ja elinvoimaa.
Käyttöohje:
Muotoilu: Suojaamaan hiusta muotoilun aikana ja helpottamaan hiusten käsittelyä. Käytä 1 painallus lyhyisiin tai 2 painallusta pitkiin hiuksiin. Levitetään kosteisiin hiuksiin käsin hiusten luonnollista suuntaa seuraten.
Viimeistely: Luomaan taivaallista valoa ja suomaan hiusta ulkoisilta tekijöiltä. Käytä ½ painallusta lyhyisiin hiuksiin tai 1 painallus pitkiin hiuksiin. Levitetään käsin kuiviin keskipituudesta latvaan.
Tämäkin kuva lainattu CosMeryalta.
Saa nähdä kuinka taivaallinen tukka mulle tuleekaan... :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida myös ilman nimimerkkiä. Sanavahvistusta ei ole.
Pidetäänhän kuitenkin asiallinen linja, eikös juu? :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...